maanantai 22. syyskuuta 2014
Miten Pyhä Henki toimii? (Varoitus väärästä hurmoksesta)
Otan esille tämän aiheen, koska tiedän monien olevan tietämättömiä ja eksyksissä tässä kohden, mukaan lukien minä itse aikoinani.
Suomeen on tullut muotiin tämä ns. Torontoilmiö, kokouksissa saatetaan kieriskellä pitkin lattioita, huutonauraa hysteerisesti, sekä päästellä eläinääniä. Myöskin on näitä kultapöly -ilmiöitä sun muita sellaisia.
Ihmiset usein perustelevat näiden olevan Raamatullisia siksi, ettei Jumalaa voi "pistää laatikkoon", ja määritellä miten Hän toimii. Väitetään, että nämä ilmiöt ovat Raamatullisia, koska niitä ei erikseen kielletä Raamatussa. Ihmisiä myös uhkaillaan sillä, etteivät saisi koetella näitä, koska siitä aiheutuisi jotain pahaa. Raamattu kuitenkin neuvoo meitä koettelemaan kaiken ja pitämään sen, mikä on hyvää.
1 Tess. 5: 21
"Mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;"
Niissä kokouksissa, joissa on tämän kaltaisia ilmiöitä, vallitsee myös epäjärjestys. Raamattu sanoo Jumalan olevan rauhan, eikä epäjärjestyksen Jumala. Apostoli Paavali neuvoo kirjeissään, millaista järjestyksen seurakunnan kokouksissa tulisi olla. Silloin kun Pyhä Henki toimii, niin silloin kokouksissa on myös järjestys, eikä sellaista epäjärjestystä, mitä näissä kokouksissa ilmenee.
1 Kor. 14: 33
"sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,"
Jos halutaan tietää ero siinä, mikä on Raamatullista ja mikä taas ei, meidän pitää olla juurtuneita Jumalan Sanaan kiinni. Se on äärimmäisen tärkeää, sillä eksytyksiä ja eksyttäjiä, eli vääriä profeettoja on todella paljon. Meidän pitää osata erottaa se, mikä on tervettä oppia ja mikä taas ei. Jeesus varoitti, että "ettekö siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"
Mark. 12: 24
"Jeesus sanoi heille: "Ettekö siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"
Jos haluamme tietää, mikä on tervettä oppia ja mikä ei, meidän tulee oppia ymmärtämään, miten Pyhä Henki toimii. Mikä on Pyhän Hengen tehtävä? Raamatun mukaan Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa meille Jeesusta Kristusta. Hengen hedelmiä ovat ilo, rauha, ystävällisyys, itsensä hillitseminen jne. Jumala siis haluaa muuttaa meitä kohti Kristuksen, Hänen Poikansa kuvan kaltaisuutta. Pyhä Henki siis muuttaa, murtaa ja uudistaa meidän sydämiämme. Jumalan Henki auttaa meitä tekemään parannusta niillä osa-alueilla, joissa olemme vielä keskeneräisiä.
Gal. 5: 22
"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen."
Olen ollut kokouksissa, joissa ihmiset ovat sätkineet, päästäneet eläinääniä ja huutonauraneet ym, itsekin lähdin siihen mukaan. Monet näissä kokouksissa teeskentelevät ja vaikka eivät teeskentelisi, niin lähtevät muuttumattomina pois. Minä aloin muuttumaan ylpeäksi, itserakkaaksi ja riidanhaluiseksi näissä piireissä ollessani ja kuten myös hyvin moni muukin oli.
Tämä ei kirkastanut Kristusta lainkaan. Omaksuin monien muiden tapaan "minä tiedän paremmin" asenteen, ja väitin kaikkia uskonnollisiksi, jotka olivat eri mieltä. Todellisuudessa olin itse se, joka oli uskonnollinen, sillä suullani kyllä kunnioitin Jumalaa, mutta aloin eksymään kauas Hänestä. Uskonnollisuus on sitä, että sydämessään ei kunnioita Jumalaa, vaikka suullansa niin väittäisi. Jos ihminen siis haluaa etsiä totuutta näissä asioissa, niin hän ei suinkaan ole uskonnollinen, vaan päinvastoin, siihen Jumala mielistyy.
Pyhä Henki siis kirkastaa meille Jeesusta ja Jeesus kirkastaa meille Isää Jumalaa. Millainen oli Jeesus? Jeesus oli Jumala itse, lihaksi tullut, ja Raamattu kertoo Jumalan olevan rakkaus. Jeesus ei haastanut riitaa, ei ollut ylpeä. Hän ei kierinyt lattioilla, päästellyt eläinääniä tai muutakaan sellaista, sillä se ei olisi tuonut kunniaa Jumalalle. Hän rakasti henkilöön katsomatta. Hän teki kaiken rakkaudesta ja rakkaudessa, meni niin pitkälle, että kuoli meidän omien pahojen tekojemme ja syntiemme vuoksi. Hän tuli näyttämään ja opettamaan meille, mitä on rakastaa.
Jumala ei kirkastu siinä, että joutuu vääränlaiseen hurmostilaan, vaan siinä, että ihminen oppii rakastamaan muita sekä kuolemaan itselleen. Pyhä Henki on herkkä, ja mitä lähemmäs pääsemme Jumalaa, sitä herkemmiksi muutumme ja opimme koettelemaan, tutkimaan itseämme ja olemaan aralla tunnolla Jumalan edessä. Se ei tuo mitään kunniaa Jumalalle, että joudutaan vääränlaiseen hurmostilaan, vaan se halventaa kuvaa Jumalasta.
Kun opimme tuntemaan Jumalaa paremmin, niin myös opimme erottamaan, mikä on Hänestä ja mikä ei. Kirjoitan aiheesta, koska olin itse kyseisissä piireissä mukana, kunnes Jumala näytti, että kyse on vakavasta eksytyksestä. Jos ihminen lähtee mukaan tähän eksytykseen, hän alkaa pelkäämään niitä, jotka siitä yrittävät varoittaa ja karttamaan heitä, luullen heidän olevan eksyksissä, vaikka asia olisi päinvastoin. Raamattu juuri varoittaa siitä, että ei yli sen, mikä on kirjoitettu, ettette pöyhkeillen asettuisi minkä mikin puolelle toista vastaan.
1 Kor. 4: 6
"..."Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan."
Nämä kultapölyilmiöt ja muut senkaltaiset eivät myöskään kirkasta Kristusta. Niitä yritetään perustella Raamatullisiksi sillä, että esimerkiksi Vanhan Liiton aikana Jumala myös teki ihmeitä. Kun tutkii asiaa, niin huomaa, että näille ihmeille oli aina jokin syy. Vaikka sitä ei suoraan Raamatussa sanota, niin uskon, että Jumala halusi näyttää heille konkreettisimmilla esimerkeillä, kuten näiden ihmeiden kautta, pitävänsä heistä huolta, sillä heillä ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa samalla tavalla kuin Uuden Liiton uskovilla. Hän ei koskaan tehnyt näitä ihmeitä huvikseen. Hyvä on myös muistaa, että Jeesus sanoi, ettei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, vaan se on sisäisesti meissä.
Luuk. 7: 20 - 21
"Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."
Nämä kultapölyilmiöt ja muut senkaltaiset, eläinäänet jne, ovat okkultiikkaa ja riivaajien toimintaa. Jos olet niissä mukana, niin Jumala haluaa että eroat kyseisistä piireistä ja teet parannuksen. Jos et tiedä mitä ajatella, niin pyydä Jumalaa näyttämään totuus, ja Hän varmasti tulee näyttämään sen.
Ihminen voi kyllä joutua hurmoksiin, kun Jumalan rakkaus koskettaa, mutta ei sellaiseen tilaan, jossa hän ei pystyisi ollenkaan kontrolloimaan itseään. Minä kyllä itkin ja nauroin kun koin ensimmäistä kertaa Jumalan rakkauden, mutta siinä ei ollut mitään samaa kuin "näissä huutonaurukohtauksissa". Silloin kun ihminen joutuu hurmoksiin Jumalan Hengen vaikutuksesta, se myös näkyy siinä, että hän alkaa rakastamaan niitä ihmisiä, joita hänen ympärillään on, eikä halveksimaan. Kuten Jeesus sanoi, niin hedelmistään puu tunnetaan.
Matt. 7: 15 - 16
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?"
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Mitä on herätys?
Monesti uskovien keskuudessa kuullaan puhuttavan paljon herätyksestä. Toivotaan että tulisi herätys ja saatetaan rukoilla sitä kovasti, vaikkei täysin ymmärrettäisi, mitä se tarkoittaa. Mitä on herätys, mitä se todella merkitsee?
Ensin on ymmärrettävä, mistä herätys lähtee. Kuullaan puhuttavan, että herätys on sitä, että paljon ihmisiä tulee uskoon. Se kyllä kuuluu herätykseen, mutta jotain täytyy ensin tapahtua, jotta näin voisi käydä.
Meidän tulee kieltää itsemme ja antautua täysin Jumalan käyttöön. Meidän tulee murtua ja astua ulos omalta mukavuusalueeltamme. Meidän tulee kuolla itsellemme, niin ettemme eläisi enää me, vaan Jeesus Kristus eläisi meissä.
Kuinka kauttamme voi tulla ihmisiä uskoon, ja kuinka uskosta osattomat voisivat nähdä meissä Jumalan rakkauden, ellemme toimi Jumalan Hengessä, vaan omassa lihassamme? Olisimmeko edes täysin valmiita siihen, jos suuria määriä ihmisiä tulee kerralla uskoon, jollemme ole täysin antautuneet? Kaikki ohjeet jumalisuuden harjoittamiseen ja sen mukaiseen elämään löydämme Raamatusta, Jumalan Sanasta, siltä sieltä saamme vastaukset kaikkeen.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Ensirakkaus
Muistan millaista oli, kun sain kokea ensimmäistä kertaa rakastuvani Jeesukseen täysillä. Olin niin täynnä riemua, iloa, rakkautta ja rauhaa, että en kyennyt muuta kuin itkemään ja nauramaan onnesta. Sain kunnolla ymmärtää, kuinka todellinen Jumala on. Valitettavasti nuorena uskovana uskoni sai myös horjumaan helposti. En tuntenut vielä siinä vaiheessa Jumalan Sanaa kunnolla, joten eksyin uskomaan, että olen tehnyt jotain anteeksiantamatonta.
Suruni oli mittaamaton. Luulin ja pelkäsin, että olen lopullisesti menettänyt elämästäni sen, joka oli osoittanut minua kohtaan sellaista rakkautta, jota kukaan muu ei olisi kyennyt osoittamaan. Minä ikävöin ja kaipasin Häntä.
Jumala kuuli tuskani ja tunsi kaipuuni. Pari vuotta maailman teillä ollessani Hän alkoi uudistamaan uskoani. Muistan kuinka kuulin sydämessäni lempeän äänen joka sanoi: "Etsi minua kaikesta sydämestäsi, niin sinä löydät minut". Halusin seurata tuota ääntä ja noudattaa sen kehotusta.
Se oli kuitenkin pitkä prosessi. Vieläkään en ymmärtänyt kunnolla Jumalan Sanaa, enkä ollut siihen niin juurtunut, joten sain toistamiseen kokea täydellisen etääntymisen Jumalasta, kunnes puolisentoista vuotta sitten tein kunnolla taas parannuksen.
Paljon sain sen jälkeen kamppailla monien eri asioiden kanssa. Milloin milloinkin elämääni meinasi tulla ylpeyttä, katkeruutta, tai muuta sellaista, joka koitti saada uskoani sammumaan. Oli lankeamuksia ja muita töpeksimisiä, mutta Jumala piti minusta kuitenkin kiinni, vaikka itse olin vähällä luovuttaa. Eräs kohta Raamatusta puhui minulle hyvin paljon. Halusin ja kaipasin samaa intoa, janoa ja paloa elämääni, kuin mitä uskoni alkuaikoina.
Ilm. 2: 2 - 5
"Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta."
Tämä on erittäin vakava Raamatun Sananpaikka. Minun ei tullut katsoa, mihin olin langennut, vaan siihen, mistä olin langennut. Olin unohtanut ensimmäisen rakkauteni. Vaikka sen saaminen takaisin oli vaatinut monia uhrauksia ja maksanut paljon, niin se oli sen arvoista ja äärimmäisen tärkeää. Kun viimein löysin sen jälleen, niin en halunnut enää minkään tulevan siihen väliin. Se rakkaus, jolla Jumala minua rakastaa, on täydellistä. Vähintä mitä voin tehdä, on koittaa rakastaa Häntä takaisin.
Hebr. 6: 11 - 12
"Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,
ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on."

keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Evoluutioteoria vs. Luominen
Nykyään esikouluissa ja eri oppilaitoksissa opetetaan evoluutioteoriaa faktana sekä todistettuna tosiasiana. Lapsia ja ihmisiä aivopestään siihen, että kaikki olisi vain sattumaa. Kuitenkaan evoluutioteoriaa ei ole pystytty todistamaan olevan tosiasia, sekin on puhtaasti uskon varassa oleva asia ja aivan nimensä veroinen, sillä se on vain teoria, ei mikään todistettu tosiasia.
Evoluutioteoria siis yrittää kertoa meille, että kaikki olisi vain sattumaa. Se yrittää kumota Jumalan olemassaolon ja vastauksen siihen kysymykseen, että: "miksi olemme täällä?". Jumalan Sana, Raamattu kertoo meille, että Hän on luonut taivaan ja maan.
1 Moos. 1: 1
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan."
Monet väittävät, että koska on tutkittu juttu, että ihmisillä on taipumus kehittää ja luoda eri uskontoja yms, niin siksi sen täytyy olla niin, että ihminen loi Jumalan, eikä Jumala ihmistä, ja näin ollen evoluutioteorian täytyisi olla totta. Tämä ei kuitenkaan kumoa Jumalan olemassaoloa, vaan se vahvistaa sen, että Jumala on todellinen, sillä vastaus tähän löytyy myös Raamatusta, Jumalan Sanasta.
Saarn. 3: 11
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua."
Raamattu kertoo, että Jumala asetti ihmisen sisimpään kaipaukseen saada löytää totuus. Siksi ihminen niin kovasti tahtoo etsiä vastausta ja syytä siihen, miten ja miksi hän on päätynyt tänne, eli syytä omaan olemassaoloonsa. Vastaus kysymykseen miksi johtaa siihen, että siksi, koska Jumala on. Jumala ei ole vain uskonto, vaan elävä persoona, joka rakastaa meitä ja välittää meistä. Hän meni rakkaudessaan niin pitkälle, että kuoli meidän edestämme, vaikka me olimme syntisiä ja rikkoneet Häntä vastaan.
Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä on syntien anteeksiantamus, sillä Hän otti kantaakseen syntimme ja kärsi puolestamme sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Sen vuoksi Hän kertoi olevansa tie ja totuus ja elämä, ja ettei kukaan tule Isän (Jumalan) tykö kuin ainoastaan Hänen kauttansa. Jos kysyt, mistä voi tietää, mikä on totuus, niin vastaan: etsi sitä, niin löydät sen. Se myös luvataan Jumalan Sanassa, Raamatussa.
Joh. 14: 6
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
Matt. 7: 7 - 8
"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."
Koska evoluutioteoria väittää meille, ettei ole olemassa Jumalaa, ja että kaikki on vain sattumaa, yrittää se estää meitä löytämästä tietä pelastukseen ja syntien anteeksiantamukseen, jota jokainen tarvitsee. Kyseessä on vakava eksytys, siksi haluan kertoa, mikä on totuus. Raamatussa kerrotaan, että kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Room. 3: 23
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Minä uskallan sanoa, että mitään sellaista kuin sattuma ei ole olemassa. Jumala valmisti meille pelastuksen Golgatalla keskimmäisen ristin ja Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos et vielä ole uskossa, niin ota Hänet vastaan elämääsi ja usko Häneen vapahtajanasi, niin sinä pelastut!
Joh. 3: 16
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
http://www.kotipetripaavola.com/tiedemiestenlausuntoja.html

Muita linkkejä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)