Ensinnäkin, Jumalan mielisuosio oli Daavidin yllä. Jumala rakasti Daavidia. Raamatussa puhutaan siitä, kuinka Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies. Kuitenkaan Daavid ei ollut täydellinen.
Daavidilla oli useita eri vaimoja ja Raamattu kertoo, kuinka hän alkoi himoitsemaan toisen miehen vaimoa tämän kauneuden tähden, jolloin hän tapatti tuon miehen ja otti tämän vaimon itselleen ( 1 Sam. 11: 2 - 17) Daavid teki todella pahan synnin. Tässä kertomuksessa näkyy kuitenkin sekä Jumalan armo että oikeudenmukaisuus. Jumalan oikeudenmukaisuus siinä, ettei Hän katsonut henkilöön, sillä vihastui Daavidiin, ja Jumalan armo siinä, että Hän kuitenkin antoi Daavidille anteeksi, kun tämä myöhemmin ymmärsi tehneensä synnin ja katui sekä tunnusti syntinsä Jumalalle.
Raamatussa mainitaan "Daavidin armot" (Apt. 13: 34), ja se tarkoittaa, että Jumalan armo meitä kohtaan on sama, mitä Hänellä oli Daavidiakin kohtaan, Hänen mielisuosio sekä rakkautensa lepää yllämme Jeesuksen Kristuksen tähden.
Raamatussa puhutaan siitä, kuinka Jumala on uskollinen ja antaa meille synnit anteeksi, jos tunnustamme ne sekä hylkäämme ne (1 Joh. 1: 9). Haluan tekstissäni kertoa siitä, kuinka Jumalan armo meitä kohtaan ei väisty, mutta kuitenkaan emme voi käyttää sitä väärin ja olettaa, että se antaisi meille luvan vaeltaa synnissä (Room. 6: 1 - 2).
Ei ole loppupeleissä niin merkitystä, ajatteletko olevasi syntinen vai vanhurskas, vaiko molempia. Se on tärkeintä, että ymmärtää, ettei ihmisessä itsessään voi olla mitään hyvää, ja että emme tule täydellisiksi tässä ajassa, mutta kuitenkaan tämä ei anna meille lupaa viettää elämäämme synnissä.
Raamattu myös sanoo, että jos sanomme ettei meissä ole syntiä, eksytämme itsemme emmekä tee totuutta (1 Joh. 1: 8). Emme tule täydellisiksi tässä ajassa, mutta meidän on pyrittävä täydellisyyteen, mihin saakka olemmekaan ehtineet kasvaa. Näin Jumala on meidän kanssamme ja antaa meille voiman joka päivä kasvaa uskossamme eteenpäin.
