Monelle niin sanotut mielenterveysongelmat ovat tuttu asia. Joko joku lähipiirissä tai sitten itse on kärsinyt psyykkisistä ongelmista. Leima on hyvin helppo saada otsaan, kun on puhe mielenterveysongelmista. Mistä nämä vaivat todellisuudessa johtuvat?
Minä olen kristitty tyttö. Katson aina asioita uskoni valossa. Ihmettelen hyvin paljon sitä, kuinka suuri osa uskovista puhuu mielenalueen sairauksista. Kristityn elämän tulisi pohjautua siihen, mitä Raamattu, eli Jumalan Sana opettaa. Raamatussa ei missään kohden puhuta mielenalueen sairauksista. Sen sijaan Raamattu kertoo, ettei meillä ole taistelu lihaa eikä verta vastaan, vaan pimeyden henkiolentoja taivaan avaruuksissa.
Minä uskon, että ihminen on henki, sielu ja ruumis. Liian usein kristittyjen piireissäkin tullaan leimatuksi, eikä ymmärretä, mistä todellisuudessa on kysymys. Uskon, että esimerkiksi psykoosit johtuvat henkivaltojen vaikutuksesta ihmisen mieleen. Vaikka puhutaan sairauksista, niin ne ovat tosiasiassa vain tämän maailman kirjaviisaiden ja lääkärien keksintöä, eikä niistä puhuta mitään Raamatussa.
Myöskin sielunalueen rikkinäisyys voi vaikuttaa ihmisessä sekavaa käytöstä. Liian usein, melkeinpä aina, tuputetaan lääkkeitä niin sanottuihin mielenalueen sairauksiin, vaikka ne eivät korjaa ongelmaa. Pahimmassa tapauksessa ne vain huonontavat oloa lisää. Psyykelääkkeet voivat tuhota aivoissa olevia soluja sekä reseptoreita. Meidän uskovien tehtävä on osoittaa rakkautta näitä ihmisiä kohtaan, sitä, mitä Jumala on ensin osoittanut meille. Kuinka ihmisiä voi parantua, jos vain leimaamme heidät ja ulkokultaisuudessa kartamme heitä?
Jos on elämässään saanut kokea paljon pahoja asioita ja sen myötä alkaa käyttäytymään sekavasti, niin ainoa oikea lääke siihen on, että alamme osoittamaan rakkautta tällaisia ihmisiä kohtaan, ei karttamaan eikä leimaamaan.
Nyt kyllä ylihengellistät ja rajusti. Mielenterveysongelmilla ei ole mitään tekemistä henkivaltojen kanssa. Ja se, että jotakin asiaa ei mainita Raamatussa ei tarkoita etteikö se silti olisi olemassa. En koskaan ole kuullut mitään julmempaa ja typerämpää kuin että kaltaisesi kristityt väittävät, että joku joka sairastaa vaikkapa masennusta on saatanan riivaama. Se on alhaista ja typerää tuomitsemista ja leimaamista, jolla ei ole mitään totuuspohjaa.
VastaaPoistaOn myös vaarallista, että tuputat tuollaista näkemystä, että lääkkeet on mielenterveysongelmissa huono ja vaarallinen vaihtoehto. Väärin, joillakin ihmisillä esimerkiksi masennus johtuu siitä, että aivoissa on kemiallinen epätasapaino, joka saadaan ainoastaan lääkkeillä korjattua. Sitä paitsi, on paljon tutkimustietoa siitä, että mielenterveysongelmien hoidossa lääkkeet ja keskusteluapu ammattiauttajan kanssa on tehokas yhdistelmä mielenterveysongelmista parantuessa.
Kliininen masennus on SAIRAUS, joka VAATII LÄÄKÄRIN HOITOA. Se ei kenties johdu ikävistä elämäntilanteista ja sen hoitamiseksi ei riitä oma tahtomme. Vastoin monien kristittyjen uskomuksia, kliinistä masennusta ei aina aiheuta synti. Masennus johtuu joskus fysiologisesta häiriöstä, joiden hoitamiseksi tarvitaan lääkitystä ja neuvontaa. Tietysti Jumala pystyy parantamaan minkä tahansa sairauden ja terveydellisen häiriötilan. Joissakin tapauksissa lääkärin avun etsiminen masennuksen hoitamiseksi on aivan sama kuin avun saaminen fyysiseen vammaan."
"Vaikka masennus ei ole synti, olemme silti vastuullisia käyttäytymisestämme koettelemusten edessä ja vastuullisia etsimään ammattiauttajan apua tilanteen niin vaatiessa."
Jumala loi meille aivot ja antoi terveen maalaisjärjen siksi, että niitä käytettäisiin. Ole siis hyvä ja ota ne Luojan luomat aivot käyttöön. Masennus ei ole synti eikä mitään paholaisen tekosia. Se on sairaus siinä missä syöpäkin. Vai väitätkö, ettei syöpääkään ole olemassa koska siitä ei kirjoiteta Raamatussa ? Mielenterveydenongelmat ei eroa mitenkään muuten fyysisistä sairauksista kuin että ne ovat mielen alueella. Niiden vuoksi kuuluu yhtälailla hakea apua ja saada hoitoa ja lääkitystä kuten esimerkiksi syövän vuoksi. Niiden vuoksi on myös ihan yhtä ok jäädä sairaslomalle kuin minkä tahansa fyysisen sairauden vuoksi.
Kirjoitat itse ihan bullshittiä, en usko että olet edes tutkinut tai edes lukenut raamattua, kyllä Susanne on ihan oikeassa ihan pelkkää höpöhöpö kuule pitäisikö sun ottaa oikeasti asioista selvää!!! Jos oikeasti masentaa miksi et voi rukoilla Jeesusta kyllä Jumala pystyy parantamaan masennuksen eikä mitkään lääkemömmöt
PoistaKyllä Jumala on ainut parantaja ja sielunhoitaja❤ Minä tiedän että lääkkeistä mitä nuo hoitajat potilailleen jakaa, ne lääkkeet EI auta heitä! Kyllä lähimmäisestä pitää välittää ja rakastaa jos heillä on paha olla, hirveää rahastusta ja huijausta nuo psyykelääkkeet ja ihan FAKTA on että eräät tietyt lääkkeet ovat aiheuttaneet kuolemia ja niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä!!! Susanne olet ihan oikeassa!
VastaaPoistaOlen miettinyt lääkkeitten ottamista olen rikki enkä tunnu saavan parempaa apua tahdon parantua ja syödä lääkkeitä jos se sen vaatii uskon herraan mitä minulle sitten tapahtuukaan :'(
VastaaPoistaTaisiis kyllämä saan vähän tai paljonki apua mut en silti pysty ajatella selkeesti kokoajan ja tuntuu pahalta tuntuu niin heikolta. Mieli on nii heikko mut keho on sit kestävä tuntuu että oon montakertaa meinannu kuolla mutta aina oon selvinny..miksi? Hölötän nyt tänne vähän :D
Poista