Tahallinen synnissä eläminen

Olen huolissani siitä, että on monia itseään uskoviksi kutsuvia ihmisiä, jotka kuitenkin viettävät elämäänsä synnissä. Osa heistä ei ole uudestisyntyneitä, mutta osa heistä on uudestisyntyneitä ja saattanut paatua myöhemmin pois totuudesta.

Kun synnissä elävää ihmistä nuhdellaan, niin usein puolustaudutaan sillä, että kukaan ei ole täydellinen. Se on totta, että kukaan uskova maan päällä eläessään ei ole täydellinen, mutta se ei silti oikeuta elämään synnissä. Kun ihminen tulee uskoon, hän saa silloin Jumalalta voiman elää puhdasta ja pyhää elämää. Jumalan Henki johdattaa kaikkeen totuuteen, ja se myös auttaa kasvamaan uskossa sekä hylkäämään uskonkasvun myötä tiettyjä syntejä. On kuitenkin suuri ero sillä, että tekee tahtomattaan virheitä ja että viettää tahallisesti elämäänsä sellaisessa synnissä, joka lopulta johtaa ihmisen iankaikkiseen kadotukseen, ellei tämä tee parannusta. Raamatussa sanotaan, että kaikki synti on vääryyttä, mutta kaikki synti ei ole kuolemaksi, mutta on syntiä, joka on kuolemaksi, ja sitä meidän tulisi välttää.

1 Joh. 5: 16 - 17

“Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.”

Raamattu ei anna meille lupaa elää synnissä. Raamattu varoittaa hyvin vakavasti meitä siitä, mitä voi käydä, jos jatkamme synnissä elämistä sen jälkeen, kun olemme tulleet uskoon. Jos lankeamme syntiin, on meidän tunnustettava se Herralle ja tehtävä parannus. Joka rikkomuksen salaa, se ei menesty, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää ne, saa armon.

Sanl. 28: 13

“Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. “

Room. 6: 1 - 2

“Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?”

Raamattu opettaa, että sellainen ihminen, joka on tullut uskoon, mutta myöhemmin luopuu uskostaan ja palaa takaisin syntielämään, paaduttaa itsensä eikä tee parannusta, saa paljon ankaramman rangaistuksen kuin se, joka ei koskaan ole ollutkaan uskossa.

Hebr. 10: 26 - 29

“Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!”

En haluaisi kenellekkään sellaista kohtaloa ja minua surettaa ajatella, että joku joka on kerran ollut Jumalan oma, luopuu uskostaan ja hylkää Jumalan. Voin kuvitella, että se sattuu Jumalaan todella paljon, eikä Jumala halua että yksikään hukkuu, saatikka että joku Hänen omistaan luopuisi Hänestä. Meidän tehtävä kristittyinä on valvoa sisariamme ja veljiämme, ja rohkaista heitä uskossa. Jos joku uskova alkaa viettämään elämäänsä synnissä, meidän tulee nuhdella ja varoittaa häntä rakkaudessa, mikäli hän ei itse ymmärrä tehdä parannusta. Me emme kuitenkaan saa tuomita ketään. Jos joku synnissä elävä uskova tekee parannuksen, niin meidän tulee antaa anteeksi, sen sijaan että vatvoisimme niitä syntejä, joita hän on tehnyt. Jumalan tahto on, että rakastamme toinen toisiamme, niinkuin Hän on meitä rakastanut.

Jumalan Sanan totuus

Olen huomannut, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, mutta samalla vastustavat Jumalan Sanan totuutta. Tämä vastustus näkyy siinä, että he joko muuntelevat Jumalan Sanan totuutta, tai sitten eivät usko ollenkaan sitä, mitä Sanassa sanotaan. He haluavat uskoa “omalla tavallaan”. Mistä tässä todellisuudessa on kysymys?

On niin helppoa sanoa olevansa kristitty ja kutsua itseänsä uskovaksi. Käytännössä kuka tahansa voi väittää olevansa uskossa, vaikka eläisi täysin vastoin sitä, mitä Raamattu opettaa. Moni ihan vilpittömästi uskoo olevansa uskossa, ja vain sen perusteella, että uskoo Jumalan sekä Jeesuksen olemassaoloon. Tämä ei kuitenkaan tee ketään ihmistä uskovaksi, että uskotaan Jumalan olemassaoloon. Raamattu nimittäin opettaa, että usko näkyy teoista ja että usko ilman tekoja on kuollut (Jaak 2: 26).

Teoista ei saa pelastusta, mutta se kertoo ihmisestä paljon, jos usko ei näy tekojen kautta, vaikka tämä ihminen väittäisi olevansa kristitty. Siinä voi olla kysymys kahdesta asiasta. Yleensä, kun ihminen väärentelee Jumalan Sanaa, eli muuntelee totuutta irrottaen jakeita asiayhteydestään taikka ei usko siihen, mitä Raamatussa sanotaan, niin on melko todennäköistä, että tämä ihminen ei ole uudestisyntynyt. Jumalan Henki ei vastusta Jumalan Sanan totuutta, joten aidosti uskossa oleva ihminen haluaa oppia tuntemaan Jumalan Sanaa lisää ja oppia siitä uutta, mutta uskosta osaton ihminen, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, saattaa vastustaa Jumalan Sanan totuutta eksyttäen muita, vaikka kuinka kutsuisi itseään kristityksi. Toinen asia voi olla se, että ihminen on kyllä uudestisyntynyt, mutta on jossain vaiheessa loitontunut uskostaan, ja paatumuksensa kautta alkanut vastustamaan sitä, mitä Sanassa sanotaan. Oli kummin päin tahansa, niin sellaisen ihmisen, joka vastustaa sitä, mitä Jumala Sanassaan sanoo, on tehtävä parannus, nöyrryttävä ja tultava Jeesuksen ristin juureen katuen ja pyytäen anteeksi syntejään. Jumala on armollinen ja antaa katuvalle anteeksi synnit, kun ne vilpittömästi haluaa tuoda Jumalalle. Vasta, kun hyväksyt sen, että Jumalan Sana on totta silloinkin, kun se ei välttämättä itseäsi aina miellytä, mutta haluat siitä huolimatta tehdä sen mukaan, niin voit alkaa kasvamaan uskossasi eteenpäin.