Olen huomannut, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, mutta samalla vastustavat Jumalan Sanan totuutta. Tämä vastustus näkyy siinä, että he joko muuntelevat Jumalan Sanan totuutta, tai sitten eivät usko ollenkaan sitä, mitä Sanassa sanotaan. He haluavat uskoa “omalla tavallaan”. Mistä tässä todellisuudessa on kysymys?
On niin helppoa sanoa olevansa kristitty ja kutsua itseänsä uskovaksi. Käytännössä kuka tahansa voi väittää olevansa uskossa, vaikka eläisi täysin vastoin sitä, mitä Raamattu opettaa. Moni ihan vilpittömästi uskoo olevansa uskossa, ja vain sen perusteella, että uskoo Jumalan sekä Jeesuksen olemassaoloon. Tämä ei kuitenkaan tee ketään ihmistä uskovaksi, että uskotaan Jumalan olemassaoloon. Raamattu nimittäin opettaa, että usko näkyy teoista ja että usko ilman tekoja on kuollut (Jaak 2: 26).
Teoista ei saa pelastusta, mutta se kertoo ihmisestä paljon, jos usko ei näy tekojen kautta, vaikka tämä ihminen väittäisi olevansa kristitty. Siinä voi olla kysymys kahdesta asiasta. Yleensä, kun ihminen väärentelee Jumalan Sanaa, eli muuntelee totuutta irrottaen jakeita asiayhteydestään taikka ei usko siihen, mitä Raamatussa sanotaan, niin on melko todennäköistä, että tämä ihminen ei ole uudestisyntynyt. Jumalan Henki ei vastusta Jumalan Sanan totuutta, joten aidosti uskossa oleva ihminen haluaa oppia tuntemaan Jumalan Sanaa lisää ja oppia siitä uutta, mutta uskosta osaton ihminen, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, saattaa vastustaa Jumalan Sanan totuutta eksyttäen muita, vaikka kuinka kutsuisi itseään kristityksi. Toinen asia voi olla se, että ihminen on kyllä uudestisyntynyt, mutta on jossain vaiheessa loitontunut uskostaan, ja paatumuksensa kautta alkanut vastustamaan sitä, mitä Sanassa sanotaan. Oli kummin päin tahansa, niin sellaisen ihmisen, joka vastustaa sitä, mitä Jumala Sanassaan sanoo, on tehtävä parannus, nöyrryttävä ja tultava Jeesuksen ristin juureen katuen ja pyytäen anteeksi syntejään. Jumala on armollinen ja antaa katuvalle anteeksi synnit, kun ne vilpittömästi haluaa tuoda Jumalalle. Vasta, kun hyväksyt sen, että Jumalan Sana on totta silloinkin, kun se ei välttämättä itseäsi aina miellytä, mutta haluat siitä huolimatta tehdä sen mukaan, niin voit alkaa kasvamaan uskossasi eteenpäin.
Voisitko Susanne ottaa yhteyttä, kun susta ei oo kuulunut mitään ja puhelinkin on kiinni?
VastaaPoistaVoisitko Susanne ottaa yhteyttä, kun susta ei oo kuulunut mitään ja puhelinkin on kiinni?
VastaaPoista