torstai 27. elokuuta 2015

Elä Herrassa

Tämä aihe laskettiin sydämelleni. Koin kirjoittaa siitä, ja se laski minulle raskaan taakan.

Tämä on kirjoitettu niille ihmisille, jotka ovat uudestisyntyneet. Kuinka tärkeää onkaan, että pysymme Herrassa, emmekä poikkea oikealle emmekä vasemmalle. Jos lankeamme, meidän on tehtävä parannus. On monia ihmisiä, jotka ovat uudestisyntyneet, mutta ovat loitontuneet kauemmas Jumalasta ja ajattelevat, että usko vielä pelastaa, vaikka he ovat poikenneet tieltä pois. He eivät ymmärrä, että uskovan täytyy elää uskossa, sillä kuten Raamattu sanoo, niin "mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen" (Heb. 10: 38).

Tämä pois vetäytyminen ei ainoastaan tarkoita sitä, että lakkaisi uskomasta Jumalan olemassaoloon. Se tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa alkaa loitontumaan hengellisistä asioista ja kauemmas uskosta. Saattaa olla, että elämästä tulee liian kiireistä, eikä enää ole aikaa viettää Jumalan kanssa kunnolla aikaa ja viipyä Hänen läsnäolossaan. Pikkuhiljaa elämään tulee yhä enemmän asioita, jotka vievät ja etäännyttävät pois Jumalasta, ja on yhä vaikeampaa saada läheistä suhdetta Jumalaan. Maailma alkaa koukuttamaan ja siihen alkaa rakastumaan liikaa. Kun uskova on siinä tilassa, että on mennyt takaisin maailman teille, ilman että edes tiedostaa, että sydän on etääntynyt Jumalasta, niin siitä on erittäin vaikea päästä eteenpäin.

Koen, että Jumala vain haluaa sanoa: "Rakkaani, älkää eksykö. Tämä maailma ei anna teille sitä, mitä minä voin tarjota. Pysykää rakkaudessani ja etsikää turvaa minusta. Minä annan teille levon ja pidän teistä huolen. Älkää menkö takaisin maailman teille, älkääkä sitä rakastako, sillä jos joku maailmaa rakastaa, niin minun rakkauteni ei voi olla hänessä. Pysykää minussa kiinni, niin minä annan teille turvan."

Näitä asioita seuraa, kun uskova alkaa loitontumaan Jumalasta:

- Elämästä tulee liian kiireistä, joten ei ole enää aikaa viettää sitä tarpeeksi Jumalan kanssa.

- Hengelliset asiat alkavat ahdistaa, ja lopulta yhteydenpito uskoviin ystäviin jää, seurakunta jää taakse.

- Syntitottumukset tulevat takaisin elämään, eikä niitä osaa välttämättä edes nähdä syntinä.

- Ihminen etääntyy täysin Jumalasta, ja luulee vielä olevansa uskossa, vaikka ei enää sydämestään olisi kuuliainen Jumalalle.

- Ihminen antaa itselleen luvan synnin harjoittamiseen ja lopulta paaduttaa itsensä täysin, eikä ota vastaan, kun hänelle puhutaan hengellisistä asioista ja häntä kehoitetaan parannukseen.



Kun Israel kääntyi pois Jumalasta, kuinka se Häntä sattuikaan. Hän oli antanut heille niin paljon, mutta he unohtivat Herran ja kääntyivät pois Hänestä.


Jes. 1: 2 - 5

Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. 


On vaarallista eksyä pois Jumalasta. Jos eksynyt ei tule takaisin parannukseen, niin hän saa paljon ankaramman rangaistuksen kuin ihminen, joka ei ole koskaan ollutkaan uskossa. 


Heb. 10: 26 - 29

Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä 




Koin erittäin vahvasti, että minun tulee kirjoittaa tästä aiheesta. Kuinka Jumalan sydäntä sattuukaan, kun joku Hänelle rakas lähtee pois päin Hänestä, joku, joka on kerran ollut Hänen omansa. Jumala ei halua että yksikään hukkuu, saatikka että kukaan Hänen omistaan eksyisi pois Hänestä. Vaikka Jumala tekee kaikkensa, että eksynyt löytäisi takaisin Hänen luokseen, niin aina se ei ole mahdollista, jos ihminen itsensä paaduttaa. Älkää eksykö pois totuudesta, vaan pysykää kiinni Herrassa, te, jotka olette Hänen omiaan. Vain Jumalassa on totuus, ja kaikki muu Hänen rinnallaan on turhaa.


1 Kor. 6: 9 - 10

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti