Nykyään monilla kristityillä on hukassa käsitys siitä, mitä on aito seurakuntayhteys ja miten sen käytännössä tulisi toimia. Jotkut saattavat ajatella, että seurakunta on yhtä kuin rakennus, tai että ollaan eri seurakuntaa vain sen vuoksi, että nimellisesti satuttaisiin kuulumaan eri paikkaan. Näin ei kuitenkaan ollut alkuseurakunnan aikaan.
Apostolinteoissa puhutaan siitä, kuinka kristityt jatkuvasti pitivät yhtä, he kokoontuivat kodeissa, pitivät huolta toisistaan, mursivat leipää päivittäin ja tutkivat yhdessä Sanaa. Myös apostoli Paavali vastusti hajaannusta ja nuhteli siitä korinttolaisia (1 Kor. 1: 11 - 13). Tämä ei ollut Jumalan tahto, että tehtiin eri puolueita, vaan Jeesus rukoili, että olisimme yhtä ja että rakastaisimme toinen toisiamme (Joh. 17: 20 - 23). Keskinäinen rakkaus on äärimmäisen tärkeää, mutta nykyään monet seurakunnanjohtajat ja paimenet, jotka tässä kohden ovat hukassa, eksyttävät uskovia siihen, että kilpaillaan toinen toistemme paremmuudesta sen sijaan, että pidettäisiin aidosti yhtä.
Sana "ekkleesia", josta seurakunta tulee, merkitsee uloskutsuttujen joukkoa, eli pelastuneita ja uudestisyntyneitä kristittyjä. Kaikki jotka olemme kastetut Jeesukseen Kristukseen, olemme saman ruumiin, eli toinen toistemme jäseniä, jonka pää on Kristus (Room. 12: 5). Tarkoitus olisi, että pitäisimme huolta toinen toisistamme, sillä kaikki tarvitsemme toisiamme.
En vastusta sitä, että kuuluu nimellisesti johonkin seurakuntaan, sillä kuulun itsekin. Vastustan lahkoutumista ja puoluehenkisyyttä, sillä se ei missään nimessä ole Jumalan tahto. Tärkeintä on, että ymmärtää, mistä on kysymys. En saata sanoa kenellekkään uudestisyntyneelle veljelle tai sisarelle että hän olisi kanssani eri seurakuntaa, sillä hän on yhtä ruumista kanssani Jeesuksessa Kristuksessa.
Jos vaikka kokoontuu kotikokouksessa muutaman uskovan kanssa rakentuakseen yhteisestä uskosta, on se vähintään yhtä pätevä, kuin jokin viralliseksi nimitetty seurakuntakokous jossain rakennuksessa. Minä ja myös moni muu on saanut sanan siitä, että Jumala tulee palauttamaan meitä apostoliseen alkuseurakuntamalliin siinä mielessä, että keskinäinen yhteys ja rakkaus uskovien kesken vahvistuu. Näin hajaannus tulee vähentymään ja herätys vahvistuu, kuten Jeesus sanoi: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh. 13: 35).
perjantai 31. lokakuuta 2014
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Etsi Jumalaa
Monet uskovat tuskailevat sen asian kanssa, kun heidän on vaikea kuulla Jumalan ääntä sekä nähdä Hänen johdatustansa elämässään. Niin minä myös itse aikoinani. Harmittelin sitä, että en ymmärrä asioita. Ajattelin, että kun olen lukenut sen ja sen verran Raamattua, niin varmasti tulen ymmärtäväiseksi ja tiedän paremmin. Pähkäilin eri oppikysymysten kanssa, mutta yhteen asiaan en keskittynyt. Nimittäin siihen, että olisin viettänyt Jumalan kanssa enemmän aikaa.
Tämä oli juuri se syy, miksi minun oli niin vaikea kuulla Jumalan puhetta. En etsinyt Jumalalta ymmärrystä, vaan luotin liikaa omaan ymmärrykseeni. Luulin tosiaan, että ymmärrän Jumalan Sanaa paremmin, kun vain luen sitä paljon. Tässä kohden meni vikaan.
Sitten Jumala kehoitti minua tekemään parannusta rukouselämässäni. Aluksi se oli vaikeaa, mutta huomasin heti, että sillä on vaikutusta. Aloin näkemään Jumalan johdatusta elämässäni eri tavalla kuin aikaisemmin. Kaikki ei kuitenkaan tapahtunut eikä muuttunut hetkessä, mutta pikkuhiljaa, mitä enemmän aloin keskittymään Jumalaan ja viipymään Hänen läsnäolossaan, niin Jumala alkoi minua murtamaan ja vetämään lähemmäs itseään. Sieluvihollisen hyökkäykset saattoivat olla kovia, mutta Jumala varjeli rauhallaan ja lisäsi luottamusta itseensä.
Joh. 14: 27
"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."
Halusin kokosydämisesti etsiä Jumalaa. Saatoin joutua luopumaan asioista, mistä Jumala kehoitti luopumaan, vaikka en olisi tahtonut. En kuitenkaan mitään menettänyt, vaikka saatoin aluksi niin luulla. Aloin tajuamaan, että ei Jumala halua minun yrittävänkään ymmärtää mitään. Jumala tahtoi, että etsin Häntä ja Hänen ymmärrystään, enkä nojaudu omaan ymmärrykseeni. Todella monia vääriä asenteita Jumala alkoi murtamaan pois ja pikkuhiljaa Jumala alkoi rakkaudessaan avaamaan Sanaansa. Kaikki muu myös annettiin sen ohella, niinkuin Hänen Sanassaan sanotaan, että "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan".
Matt. 6: 33
"Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."
Olen päässyt paljon eteenpäin. Kiitän siitä Jumalaa, sillä se kaikki on Hänen armoaan. Mitä enemmän keskityn vain ja ainoastaan Häneen, sitä syvempi rauha minulla on. Niinkuin Raamatussa sanotaan: "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa".
1 Kor. 8: 1
"...Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa."
Hänen avullaan saan voimaa rakastaa lähimmäistäni niinkuin itseäni. Keneltäkään muulta en voi saada edes puoliakaan siitä, mitä Jumala voi minulle antaa.
Moni voi ajatella, että se on vain minun tapani saada tyytyväisyyttä elämään. Kuitenkin uskon, että Jumala on jokaisen ihmisen sisimpään asettanut saman kaipuun löytää kestävä ilo ja rauha. Rakkautta voi koittaa etsiä monesta eri suunnasta, mutta Jumalan Sana sanoo, että Jumala on rakkaus. Siksi uskon, että se rakkaudenkaipuu ei voi täyttyä kuin ainoastaan Hänen läsnäolossaan.
Moni saattaa ajatella esimerkiksi hengellisistä johtajista tai kuuluisista saarnaajista, joiden kautta Jumala on ihmisiä pelastanut, että he olisivat jotenkin erityisempiä, kuin mitä itse ovat. Heitä kuitenkin yhdistää yksi asia, nimittäin se, että he ovat päättäneet keskittyä täysin Jumalaan. Totuus on se, että he vain ottavat Jumalan tosissaan.
Jos sinusta tuntuu, että on vaikea pysyä uskossa tai kuulla Jumalan ääntä, niin etsi Jumalaa, odota Häntä. Etsi Häntä kaikesta sydämestäsi ja viivy Hänen läsnäolossaan. Anna peliin kaikkesi, koko sydämesi ja elämäsi. Olen varma silloin, että Hän tulee sinua siunaamaan, aamen.
Tämä oli juuri se syy, miksi minun oli niin vaikea kuulla Jumalan puhetta. En etsinyt Jumalalta ymmärrystä, vaan luotin liikaa omaan ymmärrykseeni. Luulin tosiaan, että ymmärrän Jumalan Sanaa paremmin, kun vain luen sitä paljon. Tässä kohden meni vikaan.
Sitten Jumala kehoitti minua tekemään parannusta rukouselämässäni. Aluksi se oli vaikeaa, mutta huomasin heti, että sillä on vaikutusta. Aloin näkemään Jumalan johdatusta elämässäni eri tavalla kuin aikaisemmin. Kaikki ei kuitenkaan tapahtunut eikä muuttunut hetkessä, mutta pikkuhiljaa, mitä enemmän aloin keskittymään Jumalaan ja viipymään Hänen läsnäolossaan, niin Jumala alkoi minua murtamaan ja vetämään lähemmäs itseään. Sieluvihollisen hyökkäykset saattoivat olla kovia, mutta Jumala varjeli rauhallaan ja lisäsi luottamusta itseensä.
Joh. 14: 27
"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."
Halusin kokosydämisesti etsiä Jumalaa. Saatoin joutua luopumaan asioista, mistä Jumala kehoitti luopumaan, vaikka en olisi tahtonut. En kuitenkaan mitään menettänyt, vaikka saatoin aluksi niin luulla. Aloin tajuamaan, että ei Jumala halua minun yrittävänkään ymmärtää mitään. Jumala tahtoi, että etsin Häntä ja Hänen ymmärrystään, enkä nojaudu omaan ymmärrykseeni. Todella monia vääriä asenteita Jumala alkoi murtamaan pois ja pikkuhiljaa Jumala alkoi rakkaudessaan avaamaan Sanaansa. Kaikki muu myös annettiin sen ohella, niinkuin Hänen Sanassaan sanotaan, että "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan".
Matt. 6: 33
"Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."
Olen päässyt paljon eteenpäin. Kiitän siitä Jumalaa, sillä se kaikki on Hänen armoaan. Mitä enemmän keskityn vain ja ainoastaan Häneen, sitä syvempi rauha minulla on. Niinkuin Raamatussa sanotaan: "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa".
1 Kor. 8: 1
"...Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa."
Hänen avullaan saan voimaa rakastaa lähimmäistäni niinkuin itseäni. Keneltäkään muulta en voi saada edes puoliakaan siitä, mitä Jumala voi minulle antaa.
Moni voi ajatella, että se on vain minun tapani saada tyytyväisyyttä elämään. Kuitenkin uskon, että Jumala on jokaisen ihmisen sisimpään asettanut saman kaipuun löytää kestävä ilo ja rauha. Rakkautta voi koittaa etsiä monesta eri suunnasta, mutta Jumalan Sana sanoo, että Jumala on rakkaus. Siksi uskon, että se rakkaudenkaipuu ei voi täyttyä kuin ainoastaan Hänen läsnäolossaan.
Moni saattaa ajatella esimerkiksi hengellisistä johtajista tai kuuluisista saarnaajista, joiden kautta Jumala on ihmisiä pelastanut, että he olisivat jotenkin erityisempiä, kuin mitä itse ovat. Heitä kuitenkin yhdistää yksi asia, nimittäin se, että he ovat päättäneet keskittyä täysin Jumalaan. Totuus on se, että he vain ottavat Jumalan tosissaan.
Jos sinusta tuntuu, että on vaikea pysyä uskossa tai kuulla Jumalan ääntä, niin etsi Jumalaa, odota Häntä. Etsi Häntä kaikesta sydämestäsi ja viivy Hänen läsnäolossaan. Anna peliin kaikkesi, koko sydämesi ja elämäsi. Olen varma silloin, että Hän tulee sinua siunaamaan, aamen.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Jumalan armo ja ihmisen ylpeys
Itsekkyys ja monet muut synnit voivat olla seurausta siitä, että ihminen on ylpeä. Kun ihminen ylpistyy, niin silloin hän saattaa ajatella "minä olen hyvä" tai "tiedän paremmin", vaikka ei sitä ääneen sanoisi. Tämä ei tuo kunniaa Jumalalle. Ylpeys on itsekkyyttä, se on rakkaudettomuutta. Minä olen ollut ylpeä, ja on Jumalan armoa, että Hän on vetänyt siitä parannukseen.
Raamattu puhuu paljon ylpeydestä ja siitä, mitä seurauksia sillä on ollut. Pahimmillaan se on voinut johtaa ihmisen täyteen paatumiseen, eikä ihminen välttämättä itse huomaa omaa ylpistymistään. Jeesus varoitti meitä ulkokultaisuudesta ja käski karttamaan fariseusten oppia. Fariseukset olivat juuri näitä, jotka ajattelivat olevansa hyviä, parempia kuin muut. He rakastivat ihmiskunniaa. He eivät ymmärtäneet, että uskossa on kyse Jumalan hyvyydestä, eikä heistä itsestään. Todellisuudessa he rakastivat itseänsä, eivätkä Jumalaa.
Raamatussa on eräs kertomus fariseuksesta ja publikaanista (Luuk. 18: 10 - 14). He olivat pyhäkössä ja fariseus piti pitkän rukouksen näön vuoksi luetellen Jumalalle omia hyviä tekojaan samalla arvostellen publikaania. Publikaani ei edes kokenut itseään arvolliseksi katsomaan ylös, vaan löi rintaansa vasten ja sanoi Jumalalle: "ole minulle syntiselle armollinen". Tämä publikaani lähti pois vanhurskaanpana kuin fariseus, joka ylensi itsensä ja otti vain kunnian itselleen.
Jumala rakastaa sitä, kun ihminen nöyrtyy tulemaan pieneksi Jumalan eteen. Apostoli Paavali ymmärsi mistä oli kysymys. Hän sanoi, ettei hänessä asu mitään hyvää (Room. 7: 18). Eihän ihminen voi myöskään tulla uskoon omien tekojensa ansiosta, vaan yksin Jumalan armosta. Ihminen pelastuu uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, joka ei olisi voinut meitä pelastaa, ellei olisi kuollut puolestamme. Vaikka Jeesus oli täysin synnitön, niin Hän sanoi, ettei kukaan ole hyvä, paitsi Jumlala yksin (Mark. 10: 18). Hän ymmärsi, että kyse ei ole siitä, mitä ihminen on, vaan siitä, mitä Jumala on, vaikka olikin Jumala itse, lihaksi tullut Sana.
Raamattu sanoo, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3: 16). Pelastuksessa on kyse Jumalan rakkaudesta ja armosta meitä kohtaan. Jeesus itse ansaitsi jo pelastuksen meille kuollessaan puolestamme ristillä, koska oli täynnä Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Se oli Jumalan teko. Jumala kuoli meidän pahuutemme tähden, koska me emme kyenneet olemaan niin hyviä, että olisimme voineet itsemme pelastaa.
Sama on voimassa yhä. Emme voi pelastua omien tekojemme vuoksi. Me emme voi ansaita pelastusta, emmekä kykene olemaan hyviä. Jumalan rakkaus voi meidät pelastaa, kun ymmärrämme, että tarvitsemme Kristusta. Moni tuskailee sen asian puolesta, että ei riitä Jumalalle, koska ei kykene olemaan tarpeeksi hyvä. Totuus on se, että emme riitäkään, koska emme kykene olemaan hyviä, emme omassa voimassamme. Jumala tietää sen ja siksi Hän lähetti Jeesuksen kärsimään meille kuuluvan rangaistuksen, jotta pelastuisimme. Kyse ei ole siitä, että meidän täytyisi riittää Jumalalle, vaan siitä, että Kristus jo riittää meille, sillä Häneen on Jumala mielistynyt. Kun ymmärrämme tämän, niin voimme anoa Jumalalta pelastusta ja syntiemme anteeksisaamista, sillä emme voi Jumalalle mitään hyvää tuoda. Sen sijaan itse Hän tuli tuomaan meille elämän ja yltäkylläisyyden, jonka saamme, jos otamme vastaan Hänen armonsa, mitä Hän hyvyydessään ja rakkaudessaan meille tarjoaa (Joh. 10: 10).
Moni ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta ajattelee, ettei voi pelastua, koska ei ole hyvä, ei ole tehnyt tarpeeksi hyviä tekoja elämässään, Saatana on vanginnut heidät ajatukseen, että heidän täytyisi omassa voimassaan pelastua. Jumala tietää sen, että ihminen ei voi omassa voimassaan pelastua ja niin tietää myöskin sieluvihollinen, siksi hän yrittääkin kaikkensa valehdellakseen ihmisille estääksensä heidän pelastumisensa, sillä hän vihaa ihmisiä. Minä todella tahdon sanoa näille ihmisille, että Jumala rakastaa heitä. Kun ihminen on syntinen vielä ennen pelastumistaan, niin hän ei ole koskaan voinut tehdä mitään hyvää eikä puolustautua Jumalan edessä. Hän voi ainoastaan sanoa "tässä minä olen, auta minua".
Muistan sen, kun tulin uskoon. Koko ikäni olin luullut, että Jumala vihaa minua, ennen kuin tulin uskoon. Olin käynyt pienenä pyhäkoulussa, mutta en ollut ymmärtänyt Jumalan rakkautta minua kohtaan, en kuinka Hän näki minut. Ajauduin hakemaan lohtua vääristä asioista, tein hyvin paljon pahaa. Olin kärsinyt vaikean lapsuuden ja se johti vielä pahempiin asioihin, kunnes sitten 16 -vuotiaana tulin uskoon. Se oli todellinen ihme, Jumala auttoi minua, Hän nosti minut. Minä en olisi voinut tehdä mitään, olin useita vuosia itsetuhoisesti masentunut, monien riippuvuuksien sitoma ja niin edelleen. Uskoontuloni oli radikaalia. Vapauduin itsetuhoisesta masennuksesta, riippuvuuksistani, muista syntitottumuksistani sekä tyhjästä olostai ja sain levon, ilon ja rauhan huolimatta siitä, etteivät olosuhteet elämässäni olleet niin kovin helppoja. Muutama kuukausi sen jälkeen ymmärsin, että tässä on se rakkaus, jota olin aina etsinyt.
Kuitenkin uskossa eteenpäin kasvamiseni on ollut pitkä prosessi. Etäännyin Jumalasta ja sen jälkeen oli vaikeaa saada takaisin läheistä suhdetta Jumalaan, sillä vihollinen koitti eksyttää monilla eri eksytyksillä. Kuitenkin Jumalan armosta Hän veti takaisin lähelleen.
Minä en omin voimin voinut päästä takaisin Jumalan lähelle. Tarvitsin siihen Jeesusta, kuten olin tarvinnut ennen pelastumistani. Tarvitsin Hänen apuaan. Vaikka olikin vaikeaa kasvaa uskossa eteenpäin, niin kuitenkin Jumala sanoi, että löydän Hänet, kun etsin Häntä kaikesta sydämestäni. Halusin tehdä niin ja Hän auttoi minua.
On surullista nähdä, miten monet uskovat ovat paatuneet ja eksyneet pois totuudesta, monet juurikin esimerkiksi ylpeyden tähden. Monet ovat katkeroituneet ja lakanneet pitämästä yhteyttä muihin uskoviin sen vuoksi, että ovat ajatelleet olevansa parempia tai tietävänsä paremmin kuin toiset. Tätä kuitenkin esiintyy paljon myös seurakunnan sisällä, että uskovaiset ovat ulkokultaisia ja teoillaan tuottavat häpeää Jumalalle, eivätkä tuo Jumalalle kunniaa, vaikka niin luulisivat. Joko sitä ei huomata tai sitten siihen ei uskalleta puuttua. Jumala on rakkaus. Jumalan kunnia tulee ilmi ja Kristus kirkastuu siinä, että rakastamme toinen toisiamme, tuemme ja autamme toisiamme eteenpäin. Raamatussa kehoitetaan, että "kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain" (Gal. 6: 2).
Vaikka kirjoitankin tekstissäni, että emme voi olla hyviä omissa voimin, niin en kuitenkaan tarkoita, että saisimme viettää elämäämme synnissä. Emme kuitenkaan pääse synnistä irti pyrkimällä siitä omin voimin pääsemään irti, vaan tuomalla syntimme Jumalalle. Joka tunnustaa syntinsä ja hylkää ne, saa armon. Raamattu myöskin sanoo, että "vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee" (Jaak. 4: 7) ja "tunnustakaa toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte, vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 6: 15). Meidän tulee pyrkiä hyvään ja kasvaa eteenpäin Jumalan armossa ja rakkaudessa. Jumala haluaa johdattaa meitä kaikkeen totuuteen.
Raamattu puhuu paljon ylpeydestä ja siitä, mitä seurauksia sillä on ollut. Pahimmillaan se on voinut johtaa ihmisen täyteen paatumiseen, eikä ihminen välttämättä itse huomaa omaa ylpistymistään. Jeesus varoitti meitä ulkokultaisuudesta ja käski karttamaan fariseusten oppia. Fariseukset olivat juuri näitä, jotka ajattelivat olevansa hyviä, parempia kuin muut. He rakastivat ihmiskunniaa. He eivät ymmärtäneet, että uskossa on kyse Jumalan hyvyydestä, eikä heistä itsestään. Todellisuudessa he rakastivat itseänsä, eivätkä Jumalaa.
Raamatussa on eräs kertomus fariseuksesta ja publikaanista (Luuk. 18: 10 - 14). He olivat pyhäkössä ja fariseus piti pitkän rukouksen näön vuoksi luetellen Jumalalle omia hyviä tekojaan samalla arvostellen publikaania. Publikaani ei edes kokenut itseään arvolliseksi katsomaan ylös, vaan löi rintaansa vasten ja sanoi Jumalalle: "ole minulle syntiselle armollinen". Tämä publikaani lähti pois vanhurskaanpana kuin fariseus, joka ylensi itsensä ja otti vain kunnian itselleen.
Jumala rakastaa sitä, kun ihminen nöyrtyy tulemaan pieneksi Jumalan eteen. Apostoli Paavali ymmärsi mistä oli kysymys. Hän sanoi, ettei hänessä asu mitään hyvää (Room. 7: 18). Eihän ihminen voi myöskään tulla uskoon omien tekojensa ansiosta, vaan yksin Jumalan armosta. Ihminen pelastuu uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, joka ei olisi voinut meitä pelastaa, ellei olisi kuollut puolestamme. Vaikka Jeesus oli täysin synnitön, niin Hän sanoi, ettei kukaan ole hyvä, paitsi Jumlala yksin (Mark. 10: 18). Hän ymmärsi, että kyse ei ole siitä, mitä ihminen on, vaan siitä, mitä Jumala on, vaikka olikin Jumala itse, lihaksi tullut Sana.
Raamattu sanoo, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3: 16). Pelastuksessa on kyse Jumalan rakkaudesta ja armosta meitä kohtaan. Jeesus itse ansaitsi jo pelastuksen meille kuollessaan puolestamme ristillä, koska oli täynnä Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Se oli Jumalan teko. Jumala kuoli meidän pahuutemme tähden, koska me emme kyenneet olemaan niin hyviä, että olisimme voineet itsemme pelastaa.
Sama on voimassa yhä. Emme voi pelastua omien tekojemme vuoksi. Me emme voi ansaita pelastusta, emmekä kykene olemaan hyviä. Jumalan rakkaus voi meidät pelastaa, kun ymmärrämme, että tarvitsemme Kristusta. Moni tuskailee sen asian puolesta, että ei riitä Jumalalle, koska ei kykene olemaan tarpeeksi hyvä. Totuus on se, että emme riitäkään, koska emme kykene olemaan hyviä, emme omassa voimassamme. Jumala tietää sen ja siksi Hän lähetti Jeesuksen kärsimään meille kuuluvan rangaistuksen, jotta pelastuisimme. Kyse ei ole siitä, että meidän täytyisi riittää Jumalalle, vaan siitä, että Kristus jo riittää meille, sillä Häneen on Jumala mielistynyt. Kun ymmärrämme tämän, niin voimme anoa Jumalalta pelastusta ja syntiemme anteeksisaamista, sillä emme voi Jumalalle mitään hyvää tuoda. Sen sijaan itse Hän tuli tuomaan meille elämän ja yltäkylläisyyden, jonka saamme, jos otamme vastaan Hänen armonsa, mitä Hän hyvyydessään ja rakkaudessaan meille tarjoaa (Joh. 10: 10).
Moni ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta ajattelee, ettei voi pelastua, koska ei ole hyvä, ei ole tehnyt tarpeeksi hyviä tekoja elämässään, Saatana on vanginnut heidät ajatukseen, että heidän täytyisi omassa voimassaan pelastua. Jumala tietää sen, että ihminen ei voi omassa voimassaan pelastua ja niin tietää myöskin sieluvihollinen, siksi hän yrittääkin kaikkensa valehdellakseen ihmisille estääksensä heidän pelastumisensa, sillä hän vihaa ihmisiä. Minä todella tahdon sanoa näille ihmisille, että Jumala rakastaa heitä. Kun ihminen on syntinen vielä ennen pelastumistaan, niin hän ei ole koskaan voinut tehdä mitään hyvää eikä puolustautua Jumalan edessä. Hän voi ainoastaan sanoa "tässä minä olen, auta minua".
Muistan sen, kun tulin uskoon. Koko ikäni olin luullut, että Jumala vihaa minua, ennen kuin tulin uskoon. Olin käynyt pienenä pyhäkoulussa, mutta en ollut ymmärtänyt Jumalan rakkautta minua kohtaan, en kuinka Hän näki minut. Ajauduin hakemaan lohtua vääristä asioista, tein hyvin paljon pahaa. Olin kärsinyt vaikean lapsuuden ja se johti vielä pahempiin asioihin, kunnes sitten 16 -vuotiaana tulin uskoon. Se oli todellinen ihme, Jumala auttoi minua, Hän nosti minut. Minä en olisi voinut tehdä mitään, olin useita vuosia itsetuhoisesti masentunut, monien riippuvuuksien sitoma ja niin edelleen. Uskoontuloni oli radikaalia. Vapauduin itsetuhoisesta masennuksesta, riippuvuuksistani, muista syntitottumuksistani sekä tyhjästä olostai ja sain levon, ilon ja rauhan huolimatta siitä, etteivät olosuhteet elämässäni olleet niin kovin helppoja. Muutama kuukausi sen jälkeen ymmärsin, että tässä on se rakkaus, jota olin aina etsinyt.
Kuitenkin uskossa eteenpäin kasvamiseni on ollut pitkä prosessi. Etäännyin Jumalasta ja sen jälkeen oli vaikeaa saada takaisin läheistä suhdetta Jumalaan, sillä vihollinen koitti eksyttää monilla eri eksytyksillä. Kuitenkin Jumalan armosta Hän veti takaisin lähelleen.
Minä en omin voimin voinut päästä takaisin Jumalan lähelle. Tarvitsin siihen Jeesusta, kuten olin tarvinnut ennen pelastumistani. Tarvitsin Hänen apuaan. Vaikka olikin vaikeaa kasvaa uskossa eteenpäin, niin kuitenkin Jumala sanoi, että löydän Hänet, kun etsin Häntä kaikesta sydämestäni. Halusin tehdä niin ja Hän auttoi minua.
On surullista nähdä, miten monet uskovat ovat paatuneet ja eksyneet pois totuudesta, monet juurikin esimerkiksi ylpeyden tähden. Monet ovat katkeroituneet ja lakanneet pitämästä yhteyttä muihin uskoviin sen vuoksi, että ovat ajatelleet olevansa parempia tai tietävänsä paremmin kuin toiset. Tätä kuitenkin esiintyy paljon myös seurakunnan sisällä, että uskovaiset ovat ulkokultaisia ja teoillaan tuottavat häpeää Jumalalle, eivätkä tuo Jumalalle kunniaa, vaikka niin luulisivat. Joko sitä ei huomata tai sitten siihen ei uskalleta puuttua. Jumala on rakkaus. Jumalan kunnia tulee ilmi ja Kristus kirkastuu siinä, että rakastamme toinen toisiamme, tuemme ja autamme toisiamme eteenpäin. Raamatussa kehoitetaan, että "kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain" (Gal. 6: 2).
Vaikka kirjoitankin tekstissäni, että emme voi olla hyviä omissa voimin, niin en kuitenkaan tarkoita, että saisimme viettää elämäämme synnissä. Emme kuitenkaan pääse synnistä irti pyrkimällä siitä omin voimin pääsemään irti, vaan tuomalla syntimme Jumalalle. Joka tunnustaa syntinsä ja hylkää ne, saa armon. Raamattu myöskin sanoo, että "vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee" (Jaak. 4: 7) ja "tunnustakaa toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte, vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 6: 15). Meidän tulee pyrkiä hyvään ja kasvaa eteenpäin Jumalan armossa ja rakkaudessa. Jumala haluaa johdattaa meitä kaikkeen totuuteen.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Uudestisyntyminen
Jumala laski sydämelleni tämän tärkeän aiheen. Tästä ei nimittäin puhuta kaikissa "kristillisissä" piireissä. Opiskelin yhden vuoden luterilaisessa Raamattuopistossa, enkä muista, että olisin kuullut puhuttavan aiheesta siellä.
On totta, että ihmisen uskoontulo on Jumalan valinta, ei ihmisen oma teko. Kuitenkin on ihmisen kaduttava syntejään, sekä tehtävä parannus ja oma henkilökohtainen ratkaisu Herran puoleen.
Esimerkiksi luterilaiset, lestadiolaiset, katolilaiset ja ortodoksit uskovat siihen, että kun pieni vauva kastetaan, eli tämän päähän valellaan vettä, niin tämä saa lahjaksi uskon. Mutta mitä se tarkoittaa kun ihminen todella saa lahjaksi uskon?
Jeesus sanoi, että ei voi päästä taivasten valtakuntaan, ellei synny uudesti, ylhäältä (Joh. 3: 3, 7). Kun ihminen uudestisyntyy, niin hänen olemuksensa ja persoonansa muuttuu, ja hän saa sisimpäänsä uuden hengen, joka muuttaa ihmisen ja jossa hän myös saa voiman tulla Jumalan lapseksi. Tämä Henki todistaa ihmiselle, että hän on Jumalan lapsi (Room. 8: 16). Uudestisyntymisessä Jumala antaa ihmiselle lahjaksi uskon, ja Raamattu myös sanoo: "Jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut" ja, "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10: 9 - 10).
Tarkoitukseni ei ole lytätä ketään, koitan vain tuoda esille sen, mitä Raamattu sanoo. Raamatussa ei ole esimerkkiä siitä, että pieni vauva olisi kastettu valelemalla tämän päähän vettä. Tähän pätee myös sana: "Ei yli sen, mikä on kirjoitettu" (1 Kor. 4: 6). Jeesus itse antoi meille esimerkin, ja otti upotuskasteen siinä iässä, kun kykeni ymmärtämään sen merkityksen. Monet puhuvat erikseen lapsi -ja aikuiskasteesta. Minä en tykkää käyttää noita sanoja, vaan käytän sanaa "upotuskaste" (babizoo), kuten se myös alkuseurakunnan aikaan oli. Raamatussa puhutaan myös "kasteen haudasta", eli kaste tuli ottaa upottamalla, joka kuvasi tätä "vanhan ihmisen" hautaamista pois kasteessa. Se tuli ottaa uudestisyntymän merkiksi, eli uskoontulon sinetöimiseksi.
Eli, koska suun tunnustuksella pelastutaan, ja sydämen usko tekee vanhurskaaksi, täytyy ihmisen itse ymmärtää mistä on kyse, ennen kuin voi ottaa kasteen. Jotkut sanovat, että "lapsikaste" on oikein, koska se on Jumalan teko. Kyse on kuitenkin siitä, että uskotaan, että voidaan kastaa ihminen ilman omaa suostumusta. Tämä ei ole Raamatullista, sillä vaikka valinta on Jumalan, niin ratkaisu on silti jokaisen henkilökohtainen, eikä sitä voi toinen ihminen päättää toisen puolesta. Silloin kun ihminen anoo Jumalalta syntejään anteeksi ja tunnustaa Hänet Herrakseen, ja uskoo sydämessään, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin hän saa lahjaksi uskon, eli uudestisyntyy. Kaste upottamalla tulee ottaa sen sinetiksi, ja siinä myös saa Raamatun mukaan Pyhän Hengen lahjan (Apt. 2: 38). Jos sylivauvan kaste lahjoittaisi uskon, niin mistä johtuu, että suuri osa tällaisen kasteen saaneista ei tule koskaan olemaan uskossa?
Syy, miksi aloin puhumaan kasteesta, on, että se liittyy tähän aiheeseen. Koska opetetaan, että vauvana saatu kaste automaattisesti pelastaa, niin ihminen saatetaan jättää vaille omaa ratkaisua, mikä on ehdoton uskoontulon, eli uudestisyntymän kannalta. Moni voi tuudittautua siihen, että kun on kerran vauvana kastettu, niin on pelastunut, vaikka ei olisi uudestisyntynyt ylhäältä. Moni itseään kristityksi kutsuva voi olla täysin maailman teillä tai luottaa omavanhurskauteensa ollessaan vielä pelastumaton, jos on vain uskonnollinen, eikä elävässä uskossa Jeesukseen. On niitäkin ihmisiä, jotka ovat elävässä uskossa huolimatta siitä, että ovat vauvakasteen kannalla, kiitos siitä Jumalalle. Silti on huoli niistä ihmisistä, jotka eivät ole uudestisyntyneitä, vaikka niin luulevat.
Minä itse en ole koskaan esimerkiksi kuulunut kirkkoon, enkä siis saanut vauvakastetta, mutta olen kuitenkin koko ikäni uskonut Jumalan olevan olemassa. Koko elämäni lähestulkoon oli yhtä alamäkeä, kunnes tulin uskoon 16 -vuotiaana. Sitä ennen aloin ajattelemaan, että kaipa olen uskossa, kun uskon Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon, vaikka mitään parannusta ja ratkaisua en ollut vielä tehnyt. Itseasiassa tulin uskoon vasta omassa kastetilaisuudessani, kun Jumala näytti, että asian kanssa on oltava tosissaan. Tunnustin suullani uskovani ja sydämessäni todella uskoin, niin minut kastettiin ja elämäni muuttui, sillä sain Pyhän Hengen lahjan.
Koska ihmisen uskoontulo on siis Jumalan teko ja valinta, niin Pyhä Henki saa aikaan sen, että ihminen uudestisyntyy, eli tulee uskoon. Vaikka olisi ollut koko ikänsä vauvakasteen kannattaja, niin voi silti olla uudestisyntynyt, mutta aina näin ei ole. Itse asiassa todella suuri osa kirkkoon kuuluvista on vielä uskosta osattomia. He saattavat luottaa omavanhurskauteensa, tai sitten heitä ei kiinnosta usko lainkaan.
On selvää, ettei kaste itsessään pelasta, sillä sanoohan Raamattu, että "minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen"(Hebr. 10: 38). Tietenkin jos ihminen katuu, tunnustaa syntinsä ja tekee parannuksen, voi hän palata Jumalan luo.
Raamattu sanoo, että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, joten se ei itsessään tee ketään uskovaksi, että sanoo suullaan olevansa uskossa. Sydämen pitää olla uskossa mukana, sillä usko näkyy teoista, kuten Raamattu sanoo, että "usko ilman tekoja on kuollut" (Jaak. 2: 26).
Todellinen sydämen usko näkyy siis ihmisen teoista ja asenteista, sillä usko vaikuttaa ja saa aikaan ihmisessä hyviä tekoja. Jos asenteet ja ajatukset eivät poikkea juurikaan maailman menosta, niin silloin ei hyödytä sanoa olevansa uskossa, koska usko väistämättä vaikuttaa ihmisen ajattelumaailmaan niin, ettei halua mukautua maailman menoon.
Uudestisyntyminenkään ei välttämättä takaa sitä, että olisi aina uskossa. Raamattu sanoo, että valitutkin voivat eksyä. Uudestisyntymän kautta alkaa kasvaminen uskossa eteenpäin, eli pyhittäytyminen. Raamattu neuvoo meitä kilvoittelemaan, joten uskossa eteenpäin pääsy "vauvavaiheesta aikuisuuteen", eli täyden iän määrään, on äärimmäisen tärkeää, kuinka nopeasti se sitten itse kullakin käykään.
Jos ihminen on epävarma siitä, onko uskossa vaiko ei, eli ei omista pelastuvarmuutta, niin silloin voi etsiä Jumalaa. Raamattu sanoo: "Anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan, sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan" (Matt. 7: 7 - 8). Etsi Jumalaa kaikesta sydämestäsi, niin löydät Hänet. Kuten eräänä päivänä netissä surffaillessani bongasin hyvän jonkun kirjoittaman tekstin: "Uskonto ei voi korvata uudestisyntymistä ylhäältä".
On totta, että ihmisen uskoontulo on Jumalan valinta, ei ihmisen oma teko. Kuitenkin on ihmisen kaduttava syntejään, sekä tehtävä parannus ja oma henkilökohtainen ratkaisu Herran puoleen.
Esimerkiksi luterilaiset, lestadiolaiset, katolilaiset ja ortodoksit uskovat siihen, että kun pieni vauva kastetaan, eli tämän päähän valellaan vettä, niin tämä saa lahjaksi uskon. Mutta mitä se tarkoittaa kun ihminen todella saa lahjaksi uskon?
Jeesus sanoi, että ei voi päästä taivasten valtakuntaan, ellei synny uudesti, ylhäältä (Joh. 3: 3, 7). Kun ihminen uudestisyntyy, niin hänen olemuksensa ja persoonansa muuttuu, ja hän saa sisimpäänsä uuden hengen, joka muuttaa ihmisen ja jossa hän myös saa voiman tulla Jumalan lapseksi. Tämä Henki todistaa ihmiselle, että hän on Jumalan lapsi (Room. 8: 16). Uudestisyntymisessä Jumala antaa ihmiselle lahjaksi uskon, ja Raamattu myös sanoo: "Jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut" ja, "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10: 9 - 10).
Tarkoitukseni ei ole lytätä ketään, koitan vain tuoda esille sen, mitä Raamattu sanoo. Raamatussa ei ole esimerkkiä siitä, että pieni vauva olisi kastettu valelemalla tämän päähän vettä. Tähän pätee myös sana: "Ei yli sen, mikä on kirjoitettu" (1 Kor. 4: 6). Jeesus itse antoi meille esimerkin, ja otti upotuskasteen siinä iässä, kun kykeni ymmärtämään sen merkityksen. Monet puhuvat erikseen lapsi -ja aikuiskasteesta. Minä en tykkää käyttää noita sanoja, vaan käytän sanaa "upotuskaste" (babizoo), kuten se myös alkuseurakunnan aikaan oli. Raamatussa puhutaan myös "kasteen haudasta", eli kaste tuli ottaa upottamalla, joka kuvasi tätä "vanhan ihmisen" hautaamista pois kasteessa. Se tuli ottaa uudestisyntymän merkiksi, eli uskoontulon sinetöimiseksi.
Eli, koska suun tunnustuksella pelastutaan, ja sydämen usko tekee vanhurskaaksi, täytyy ihmisen itse ymmärtää mistä on kyse, ennen kuin voi ottaa kasteen. Jotkut sanovat, että "lapsikaste" on oikein, koska se on Jumalan teko. Kyse on kuitenkin siitä, että uskotaan, että voidaan kastaa ihminen ilman omaa suostumusta. Tämä ei ole Raamatullista, sillä vaikka valinta on Jumalan, niin ratkaisu on silti jokaisen henkilökohtainen, eikä sitä voi toinen ihminen päättää toisen puolesta. Silloin kun ihminen anoo Jumalalta syntejään anteeksi ja tunnustaa Hänet Herrakseen, ja uskoo sydämessään, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin hän saa lahjaksi uskon, eli uudestisyntyy. Kaste upottamalla tulee ottaa sen sinetiksi, ja siinä myös saa Raamatun mukaan Pyhän Hengen lahjan (Apt. 2: 38). Jos sylivauvan kaste lahjoittaisi uskon, niin mistä johtuu, että suuri osa tällaisen kasteen saaneista ei tule koskaan olemaan uskossa?
Syy, miksi aloin puhumaan kasteesta, on, että se liittyy tähän aiheeseen. Koska opetetaan, että vauvana saatu kaste automaattisesti pelastaa, niin ihminen saatetaan jättää vaille omaa ratkaisua, mikä on ehdoton uskoontulon, eli uudestisyntymän kannalta. Moni voi tuudittautua siihen, että kun on kerran vauvana kastettu, niin on pelastunut, vaikka ei olisi uudestisyntynyt ylhäältä. Moni itseään kristityksi kutsuva voi olla täysin maailman teillä tai luottaa omavanhurskauteensa ollessaan vielä pelastumaton, jos on vain uskonnollinen, eikä elävässä uskossa Jeesukseen. On niitäkin ihmisiä, jotka ovat elävässä uskossa huolimatta siitä, että ovat vauvakasteen kannalla, kiitos siitä Jumalalle. Silti on huoli niistä ihmisistä, jotka eivät ole uudestisyntyneitä, vaikka niin luulevat.
Minä itse en ole koskaan esimerkiksi kuulunut kirkkoon, enkä siis saanut vauvakastetta, mutta olen kuitenkin koko ikäni uskonut Jumalan olevan olemassa. Koko elämäni lähestulkoon oli yhtä alamäkeä, kunnes tulin uskoon 16 -vuotiaana. Sitä ennen aloin ajattelemaan, että kaipa olen uskossa, kun uskon Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon, vaikka mitään parannusta ja ratkaisua en ollut vielä tehnyt. Itseasiassa tulin uskoon vasta omassa kastetilaisuudessani, kun Jumala näytti, että asian kanssa on oltava tosissaan. Tunnustin suullani uskovani ja sydämessäni todella uskoin, niin minut kastettiin ja elämäni muuttui, sillä sain Pyhän Hengen lahjan.
Koska ihmisen uskoontulo on siis Jumalan teko ja valinta, niin Pyhä Henki saa aikaan sen, että ihminen uudestisyntyy, eli tulee uskoon. Vaikka olisi ollut koko ikänsä vauvakasteen kannattaja, niin voi silti olla uudestisyntynyt, mutta aina näin ei ole. Itse asiassa todella suuri osa kirkkoon kuuluvista on vielä uskosta osattomia. He saattavat luottaa omavanhurskauteensa, tai sitten heitä ei kiinnosta usko lainkaan.
On selvää, ettei kaste itsessään pelasta, sillä sanoohan Raamattu, että "minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen"(Hebr. 10: 38). Tietenkin jos ihminen katuu, tunnustaa syntinsä ja tekee parannuksen, voi hän palata Jumalan luo.
Raamattu sanoo, että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, joten se ei itsessään tee ketään uskovaksi, että sanoo suullaan olevansa uskossa. Sydämen pitää olla uskossa mukana, sillä usko näkyy teoista, kuten Raamattu sanoo, että "usko ilman tekoja on kuollut" (Jaak. 2: 26).
Todellinen sydämen usko näkyy siis ihmisen teoista ja asenteista, sillä usko vaikuttaa ja saa aikaan ihmisessä hyviä tekoja. Jos asenteet ja ajatukset eivät poikkea juurikaan maailman menosta, niin silloin ei hyödytä sanoa olevansa uskossa, koska usko väistämättä vaikuttaa ihmisen ajattelumaailmaan niin, ettei halua mukautua maailman menoon.
Uudestisyntyminenkään ei välttämättä takaa sitä, että olisi aina uskossa. Raamattu sanoo, että valitutkin voivat eksyä. Uudestisyntymän kautta alkaa kasvaminen uskossa eteenpäin, eli pyhittäytyminen. Raamattu neuvoo meitä kilvoittelemaan, joten uskossa eteenpäin pääsy "vauvavaiheesta aikuisuuteen", eli täyden iän määrään, on äärimmäisen tärkeää, kuinka nopeasti se sitten itse kullakin käykään.
Jos ihminen on epävarma siitä, onko uskossa vaiko ei, eli ei omista pelastuvarmuutta, niin silloin voi etsiä Jumalaa. Raamattu sanoo: "Anokaa, niin teille annetaan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan, sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan" (Matt. 7: 7 - 8). Etsi Jumalaa kaikesta sydämestäsi, niin löydät Hänet. Kuten eräänä päivänä netissä surffaillessani bongasin hyvän jonkun kirjoittaman tekstin: "Uskonto ei voi korvata uudestisyntymistä ylhäältä".
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Kiitollisuus ja epäusko
Tätä aihetta pohtiessani oli vaikea tietää, mistä aloittaa. Kuitenkin luotin, että Jumala antaa minulle sanat, kuten Hän on aiemminkin tehnyt.
Mitä on kiitollisuus ja miten sellaisen asenteen voi saavuttaa? Se ei aina välttämättä ole kovin helppoa, varsinkin jos olosuhteet elämässä eivät ole niin kovin mieluisia. Kuinka voi olla kiitollisella mielellä keskellä myrskyjä? Siinä on haaste, mutta toivon, että otat sen vastaan, mikäli et ole vielä löytänyt sitä elämääsi.
Tessalonikalaiskirjeessä sanotaan: "kiittäkää joka tilassa" (1 Tess. 5: 18). Tämä ei siis tarkoita, että kiitetään ainoastaan silloin, kun hyviä asioita tapahtuu, vaan että ollaan kiitollisia niistä ikävistäkin asioista, joita Jumala sallii. Raamatussa sanotaan, että kaikki käy niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8: 28). Ei siis ainoastaan mieluisat asiat, vaan nekin, jotka eivät ole meille niin kovin helppoja. Salliessaan meille ikäviäkin asioita, Jumala kyllä tietää mitä tekee.
On tärkeää ymmärtää, että Jumala on meidän kanssamme olosuhteista riippumatta. Kun ymmärrämme ja sisäistämme tämän, voimme saada rauhan keskellä myrskyjäkin. Liian helposti ikävien asioiden keskellä alamme katsomaan olosuhteisiin sen sijaan, että kiinnittäisimme katseemme Kristukseen. Jumala on luvannut, ettei salli meille käydä mitään yli meidän omien voimiemme (1 Kor. 10: 13).
Mietitäänpä sitä, kun Jeesus käveli vetten päällä. Veneessä olevat opetuslapset säikähtivät luullen Jeesusta aaveeksi. Tämä kuitenkin rauhoitteli heitä ja pian Jeesus kutsui Pietarin astumaan ulos veneestä ja kävelemään luokseen. Pietari ojentautui uskon varaan ja alkoi kävelemään vettä pitkin. Kuitenkin hän rupesi vajoamaan, kun kiinnitti katseensa siihen, kuinka voimakkaasti tuuli ja kuinka kova myrsky oli. Jeesus tuli ja tarttui häneen sekä sanoi: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" (Matt. 14: 25 - 31).
Kiitollisuus on siis sidoksissa uskoomme. Joko luotamme, että Jumalalla on kaikki hallussa, tai sitten katsomme olosuhteisiimme ja alamme valittamaan, kuinka kaikki on niin kamalaa. Myös minulle on käynyt näin. Mutta koettelemusten keskellä kasvaa myös luottamus Jumalaan. Kun opimme luottamaan siihen, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta, ja että Hän pitää meistä huolen tilanteessa kuin tilanteessa, niin vasta silloin voimme saada rauhan. Tämän rauhan kautta voimme myöskin iloita ja olla kiitollisia. Ilman rauhaa ei ole kiitollisuutta, eikä ilman kiitollisuutta ole rauhaa. Sananlaskuissa sanotaan, että hyvä mieli on kuin alituiset pidot (Snl. 15: 15).
Olosuhteisiin katsominen, uskossa Jumalan lupauksiin nojautumisen sijaan, on siis epäuskoa. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaa, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (Hebr. 11: 1). Jos olen epäuskoinen, voin sanoa: "Minä uskon, auta minua epäuskossani". Se on rukous, johon Jumala mielellään vastaa. Kun löydämme todellisen rauhan, kiitollisuuden ja ilon elämäämme, niin silloin sitä on vaikea viedä pois, vaikka olosuhteet olisivat mitkä. Luottamus Jumalaan on kaiken A ja O, ja Hän on luvannut pitää meistä huolen, kun turvaamme Häneen. Vaikka joskus tunteemme olisivat ristiriidassa uskomme kanssa, niin meille on annettu Raamattu lohdutukseksi, ja voimme luottaa siihen, että Jumalan lupaukset Hänen Sanassaan ovat totta silloinkin, kun tunteemme väittävät muuta.
Hebr. 12: 3
"Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)