Ajattelin ottaa esille aiheen, koska on nykyään hyvin yleistä,
että Jumalan Sanaa vääristellään, kun ei tunneta kirjoituksia eikä
Jumalan voimaa. Ihmiset opettavat Raamattua oman ymmärryksensä pohjalta,
vaikka Raamattu varoittaa nojaamasta omaan ymmärrykseen. On paljon
kirjaviisaita, jotka tulkitsevat Raamattua oman mukavuudenhalun mukaan.
He julistavat Kristusta kateudesta ja epäpuhtaalla mielellä, sellainen
olen myös itse ollut, mutta halusin tehdä parannuksen.
Jos
haluamme oppia ymmärtämään Jumalan Sanaa, niin meidän tulee olla
kuuliaisia ja pitää Jeesuksen antamat käskyt. Kun olemme uskollisia,
niin silloin Jumala rakkaudessaan puhuu meille ja avaa Sanaansa. Sillä
ei ole uskon kannalta mitään merkitystä, kuinka paljon tiedät, sillä
tietomme on vajavaista, tieto paisuttaa, mutta Rakkaus rakentaa. Käskyn
päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta omastatunnosta ja
vilpittömästä uskosta. Jumalan Sana on sama eilen, tänään ja
tulevaisuudessa, se ei ole muuttunut, eikä tule muuttumaan. Jeesus
sanoi, ettei Hän tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään lain.
Matt. 5: 19
"Sentähden,
joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla
opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa
kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää
kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa."
Matt. 5: 18
"Sillä
totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista
katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on
tapahtunut."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti