sunnuntai 31. elokuuta 2014

Keskinäinen rakkaus ja yhteys uskovien kesken

Jonkin aikaa sitten Jumala antoi minulle sanan siitä, että Hän tulee palauttamaan kristittyjä apostoliseen alkuseurakuntamalliin siinä mielessä, että keskinäinen rakkaus sekä yhteys uskovien kesken kasvaa ja vahvistuu, ja tämän kautta myös herätys vahvistuu ja kasvaa. Nämä ovat jo voimistuneet, ja ne yhä tulevat voimistumaan pian.

Uskon, että Jeesuksen rukous oli avain tähän asiaan. Tarvitsemme toinen toisemme tukea ja rohkaisua. Jeesus rukoili, että uskovat olisivat yhtä, jotta maailma näkisi meidän olevan yhtä ja ymmärtäisivät, että Isä ja Poika ovat yhtä ja Isä rakastaa sitä kenelle on Pojan ilmoittanut.

Mutta tämä ei ole itsestäänselvyys. Meidän tulee rakastaa toisiamme itsensä kieltävällä rakkaudella, jotta näin voisi tapahtua. Meidän tulee murtua, tehdä parannusta ja etsiä Jumalan valtakuntaa kaikessa. Meidän tulee keskittää katseemme itsemme sijasta Jeesuksen ristiin ja sitä kautta toisiin. Jos tuijotamme omaa napaamme, niin juoksemme väärään suuntaan.

Jaak. 2: 8

"Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;"

Gal. 5: 14

"Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

2 Piet. 1: 5 - 8

"niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti