Jumala on minulle antanut vahvasti sydämelleni tämän aiheen,
kyseessä on Torontoherätys, jota suositaan vahvasti menestysteologisissa
piireissä. Uskovat juoksevat ihmeiden perässä, jotka ovat kaukana
Jumalasta, ja unohtavat, ettei Jumalan valtakunta tule nähtävällä
tavalla, vaan se on sisäisesti meissä.
Jumalan
tulee muuttaa sydämiämme, murtaa meistä oma itsekkyytemme pois. Vaikka
näissä ympyröissä on paljon ihan aidosti vilpittömiä uskovia, niin
kuitenkin useat ylpistyvät ja kokevat oikeudekseen ansaita eri asioita,
pitäisi ansaita maallisia siunauksia ja fyysistä terveyttä. Samalla kun
nämä uskovat tuomitsevat näitä piirejä vältteleviä uskonnollisiksi, he
itse yrittävät suorittaa ja ansaita siunauksia sekä fyysistä terveyttä
ja jos näin ei käy, on huonompi uskova kuin toiset. Keskinäinen nöyryys,
kunnioitus ja rakkaus unohtuvat tämän myötä, uskovat ylpistyvät ja
kilpailevat toinen toistensa kanssa siitä, kuka on suurin.
Laitan tähän lopuksi myös muita tekstejä ja linkkejä
Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta:
Luuk. 16: 19 - 25
"Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
Ja
hän huusi sanoen: "Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus
kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä!'
Mutta
Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja
Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas
kärsit tuskaa."
Linkki Petri Paavolan kirjoitukseen ja eräs profetia, joka koskee Torontoherätystä:
Richard Smith syövyttävä happopilvi:
"Torstaiaamuna 29.09.1994 juuri, kun olin aikeissa ryhtyä erinäisiin
tutkimustöihin, sain epätavallisen selkeän ja yksityiskohtaisen
näyn. Tätä päivää oli edeltänyt ajanjakso, jolloin olin raskautetuin
mielin vuodattanut sydäntäni rukouksissa seurakunnan tilan tähden
Jeesukselle, taivaalliselle asianajajallemme. Näin suoraan edessäni
suuren,
mustan ja sykkivän pilven, joka kantoi mukanaan paljon nokea ja muita
saasteita. Sen rikinkatkuinen löyhkä paljasti, että kyseessä ei ollut
mikään luonnollinen pilvi vaan juuri senkaltainen syövyttävä
`happopilvi', joka syntyy kemiallisen laitoksen tai öljynjalostamon
räjähdyksestä. Oman liikevoimansa kuljettamana tämä happopilvi nopeasti
suuntasi kulkunsa kohti vedetöntä erämaatasankoa, joka sijaitsi muutaman
kallioisen vuoren alapuolella. Tasankoa täytti monenlaiset
kansantyypit, joiden ymmärsin edustavan Englannin kristittyä
väestönosaa. Useimmat olivat tavanomaista valkoista anglo-saksista
väestöä, mutta joukossa oli myös eri etnisten vähemmistöjenkin
edustajia. He kuvastivat Englannin siirtolaisväestöä."
Linkki: http://www.kotipetripaavola.com/nakylopunajaneksytyksesta.html#1
David Herzog on eksyttäjä:
http://www.kotipetripaavola.com/davidherzog.html
http://patmos.studio24.fi/media/david_herzog_ja_kirkkauden_invaasio_raamatun_valossa/2644#.U58-t40S1RM.facebook
Oma profetiani, jonka sain viime kesänä:
"Viimeisinä
päivinä on oleva valheprofeettoja, jotka oman korvasyyhynsä mukaan
haalivat itsellensä kuulijoita. Maailmassa on oleva väkevä eksytys, joka
eksyttää, jos mahdollista, valitutkin seuraamasta Jeesusta Kristusta.
He saattavat teoillaan luulla kirkastavansa Jumalaa, vaikka heidän
sydämensä ovat kaukana Jumalasta. Kuitenkin Jumala vielä kuulee heitä ja
armahtaa, jos he tekevät parannuksen.
On
olemassa monia ääripäitä, jotka eksyttävät Jumalasta. Yksi niistä on
valhe, joka saa ihmiset rakastumaan maallisiin siunauksiin enemmän kuin
Jumalaan. Nämä ihmiset juoksevat ihmeiden perässä, jotka eivät ole
Jumalasta. Tämä eksytys saa heidät karttamaan sitä, mikä on
Raamatullista, ja heidät, jotka haluavat pitäytyä Jumalan Sanaan, he
leimaavat uskonnollisiksi. On myös olemassa toinen ääripää, joka saa
ihmiset suorituksellisiin siteisiin. Tämä saa ihmiset uskomaan, että he
voisivat omilla teoillansa lepyyttää Jumalan.
Kyseessä
on antikristillinen henkivalta, ja se voi saada uskovat eksymään hyvin
pahasti. Ainoa asia, mikä voi auttaa, on se, että seurakunnat tekevät
parannuksen, kääntyvät täysin Jumalan puoleen, eivätkä jätä pois
yhtäkään niistä käskyistä, joita on Raamatussa opetettu. Ne, jotka
opettavat Sanaa, ja luulevat olevansa täydellisiä omassa
ulkokultaisuudessaan, vaikka samalla heillä olisi malka omassa
silmässään, saavat sitä kovemman tuomion, kun väärin Sanaa opettavat.
Tehköön
itse kukin parannuksen omantuntonsa, sekä muiden tähden, niin monia,
ehkä jopa miljoonia voi tulla löytämään totuuden ja ottamaan kasteen
Jeesukseen Kristukseen ja vielä pelastua"
1 Kor. 6: 9 - 10
"Vai
ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää
eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat,
ei hekumoitsijat, eikä miehimykset,
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti